Teollisuusliiton Kajaanin osasto ry:n historiaa

KAJAANIN RAUTA- JA METALLITYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO 85

Ammattiosasto on perustettu ennen Rauta- ja Metallityöntekijäin liittoon 16.10.1910 tullutta kirjattua osaston pe­rus­ta­mi­sil­moi­tus­ta. Osasto on tuolloin perustettu nimellä Kajaanin Rauta- ja metallityöntekijäin ammattiosasto 85. Valitettavasti ensimmäisen vuoden pöytäkirjat ja toimintakertomukset ovat kadoksissa, joten tarkempia tietoja osaston toiminnasta ja mm. pe­rus­ta­mis­päi­vä­mää­räs­tä ei ole saatavissa. Liiton toimintakertomuksen mukaan osastossa on perustamisvaiheessa ollut kolme puolimaksavaa ja 23 kokomaksavaa jäsentä eli yhteensä 24 jäsentä. Osaston ensimmäinen toimintakertomus mainitaan vuodelta 1912 ja siinä osasto mainitaan vielä nimellä Kajaanin Rauta- ja metallityöntekijäin Ao 85, mutta jo vuoden 1915 toi­min­ta­ker­to­muk­ses­sa osaston nimi on Kajaanin Rauta- ja Me­tal­li­teol­li­suus­työn­te­ki­jäin Liiton ammattiosasto numero 85. Seuraavan vuoden toi­min­ta­ker­to­muk­ses­sa se on Suomen Rauta- ja Me­tal­li­teol­li­suus­työn­te­ki­jäin Liiton Kajaanin osasto numero 85.

VENÄJÄN VALLANKUMOUS VUONNA 1917

Am­mat­tiyh­dis­tys­liik­keen kannalta Venäjällä 1917 tapahtunut maaliskuun vallankumous mullisti maan tilanteen. Tällöin Suomessakin vapauduttiin tsaarinvallasta ja monista sen aikaisista laeista ja asetuksista, jotka olivat rajoittaneet yhdistymis-, kokoontumis- ja lakkovapautta. Tässä yhteydessä Metalliliitto mainitaan ensimmäistä kertaa tällä nimellä. Maaliskuun vallankumous näkyi myös Metalliliiton toiminnassa jäsenmäärän kasvuna, innostuneisuutena ja vaatimuksina työntekijöiden aseman parantamiseksi. Liitto alkoi vaatia työnantajaliitolta neuvotteluja työkysymyksistä. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä oli työpäivän lyhentäminen. Venäjällä toteutettiin maaliskuun vallankumouksen jälkeen kahdeksan tunnin työpäivä. Metalliliitto päätti ottaa toi­min­taoh­jel­mas­saan pääkysymyksekseen kahdeksan tunnin työpäivän ajamisen ja ajaa sen läpi esittämättä samalla muita vaatimuksia, vaikka niitäkin oli vaatimuslistassa useita. Kahdeksan tunnin työpäivästä tehtiin sopimus lakon jälkeen huhtikuun 18. päivänä 1917. Am­mat­tiyh­dis­tys­liik­keen voimistuminen näkyi myös Kajaanin metallityöläisten joukossa v. 1917, sillä osaston jäsenmäärä kasvoi huhtikuun alusta 30 jäsenestä 109 jäseneen kesäkuun loppuun mennessä. Vuonna 1918 käyty kansalaissota aiheutti kuitenkin pysähdyksen liiton toiminnassa ja liiton jäsenmäärä pieneni tuolloin vajaaseen neljännekseen vuoden 1917 huip­pu­jä­senm­mää­räs­tä. Lamaannustila jatkui vielä seuraavanakin vuonna. Liiton IX edustajakokous pidettiin toukokuussa 1921 tärkeimpänä asianaan jär­jes­tö­muo­to­ky­sy­mys. Tämä edustajakokous teki päätöksen siirtymisestä teol­li­suus­liit­to­lin­jal­le ja muutti säännöt uutta järjestörakennetta vastaaviksi. Teol­li­suus­liit­to­pe­ri­aat­teen uskottiin lisäävän työntekijöiden vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sia, kun nyt oli helpompi saada aikaan yhteinen esiintyminen työnantajaa vastaan. Sen ajateltiin myös lisäävän järjestäytymistä sen paremman kontrolloitavuuden kautta. Uusi järjestömuoto otettiin käyttöön vuoden 1923 alusta. Järjestömuodot perustuivat samalle pohjalle kuin Suomen Ammattijärjestöjen edustajakokous oli aiemmin hahmotellut. Paikallisen tason organisaatio oli seuraavanlainen: Perusjärjestönä oli työpaikkajärjestö. Siihen kuuluivat kaikki samassa teol­li­suus­lai­tok­ses­sa työskentelevät työläiset. Työpaikkajärjestön toimikunta piti sääntöjen mukaan koota siten, että saman teollisuuslaitoksen työläiset valitsevat sen keskuudestaan siten, että asetettu toimikunta edustaa teol­li­suus­lai­tok­ses­sa olevia työhuoneita. Toimikunnan jäsenet toimivat samalla työhuoneensa luottamusmiehinä. Jos teol­li­suus­lai­tok­ses­sa on vain yksi työhuone, niin sen luottamusmiehenä toimii työpaikkajärjestön puheenjohtaja. Jos teol­li­suus­lai­tok­ses­sa on vähemmän kuin viisi työläistä, niin tällaisten teollisuuslaitosten työntekijät voivat perustaa samalla paikkakunnalla olevien samanlaisten teollisuuslaitosten työntekijöiden kanssa yhteisen työpaikkajärjestön. Seuraavana järjestönä oli teollisuusneuvosto. Sen muodostivat 5 – 20 jäsentä. Jäsenet valittiin eri työ­paik­ka­jär­jes­töis­tä niiden jäsenluvun mukaisesti. Näin koottu metallityöntekijäin teollisuusneuvosto valitsi sitten keskuudestaan edustajat paikalliseen eri teollisuusaloja edustavaan keskusneuvostoon. Uusi järjestömuoto ei kuitenkaan toteutunut niin puhtaana kuin oli suunniteltu. Metalliliittoon aikaisemmin kuuluneet eri teollisuushaarojen palveluksessa olleet korjausmiehet eivät halunneet jättää liittoaan ja niin oli teol­li­suus­neu­vos­to­ja perustettava sellaisillekin paikkakunnille, joilla ei ollut varsinaista metalliteollisuutta. Uusi järjestömuoto ei myöskään parantanut järjestäytymistä niin paljon kuin oli odotettu. Vuonna 1923 liitossa oli 7 730 jäsentä, vaikka alalla arvioitiin olevan noin 20 000 työntekijää.

KAJAANIN TEOLLISUUSNEUVOSTO NUMERO 14 SYNTYY

Kajaanin metallin ammattiosastosta numero 85 tuli nyt Kajaanin teollisuusneuvosto numero 14. Vuonna 1923 siinä oli liiton toimintakertomuksen mukaan kaksi työpaikkajärjestöä. Jäseniä oli vuoden alussa 54. Kajaanin teollisuusneuvoston tapahtumat olivat kuitenkin sidoksissa koko maassa vallinneisiin oikeistolaisuuden ja lapualaisuuden painostustoimiin. Myös am­mat­tiyh­dis­tys­liik­keen sisällä oli vaikeita ristiriitoja poliittisten suuntausten välillä. Viranomaiset sulkivat lapuanliikkeen painostuksesta talonpoikaismarssin aattona heinäkuun 6. päivänä 1930 Ammattijärjestön ja ammattiliittojen toimistot. Helsingin raastuvanoikeus julisti elokuussa 1931 Ammattijärjestön ja sen jäsenjärjestöt lakkautetuiksi ”val­tion­pe­tok­sel­li­si­na järjestöinä”. 6.2.1930 pidetyn vuosikokouksen jälkeen Kajaanin osaston toiminnastakaan ei ole löytynyt pöytäkirjoja mutta tilikirjan mukaan jäsenmaksuja on kerätty ja tilitetty vielä saman vuoden syksyn aikana. Sen jälkeen osaston toiminnasta ei ole löytynyt tietoja. Vuonna 1940 osasto perustettiin uudestaan.

METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO NUMERO 63:N PERUSTAMINEN

Ammattiosasto 63:n perustava kokous pidettiin 11.11.1940 Kajaanin Työväentalolla. Kokoukseen olivat saapuneet Suomen Metallityöväen Liiton järjestäjä Veikko Puskala sekä Kajaanin Puutavara Oy:n, Blomgvistin Autokorjaamon ja Ämmän Saha Oy:n edustajat: Lauri
Holappa, Otto Huttunen, Reino Karhu, Theodor Kauppinen, Aarne Korhonen, Jalmari Korpela, Antti Leinonen, Kalle Leinonen, Jalmari Nousiainen, Kalevi Nousiainen, Hugo Mellin, Vilho Rantanen ja Leevi Tikkanen. Osaston puheenjohtajaksi valittiin Jalmari Korpela, sihteeriksi Vilho Rantanen ja rahastonhoitajaksi Jalmari Nousiainen. Toimikunnnan jäseniksi valittiin Hugo Mellin ja Jalmari Nousiainen ja heidän varajäsenikseen Lauri Holappa ja Aarne Korhonen. Jäsenmaksun kantajiksi valittiin Antti ja Kalle Leinonen. Jäsenmaksuksi tuli 50 penniä viikko. Ammattiosastoon kuuluivat Kajaanin Puutavara Oy:n korjauspajan, autokorjaamon ja höyryvoimaosaston työntekijät. Välittömästi liittyivät jäseniksi myös Blomgvistin Auto Oy:n Autokorjaamo, Pohjolan Kone ja Lämpö Oy:n putkimiehet sekä vuoden 1941 alussa Puolustuslaitoksen Autokorjaamon työkunta. Vuoden 1940 loppu kului kirjeenvaihdossa liiton kanssa, tarveharkinnoissa sekä osastotoiminnan opiskelussa.

LIITTYMINEN KAJAANIN AMMATILLISEEN PAIKALLISJÄRJESTÖÖN

Vuoden 1941 alussa ammattiosastossa oli 17 jäsentä. Liittyminen Kajaanin Ammatilliseen Paikallisjärjestöön tapahtui helmikuussa. Jäsenmaksu oli 35 markkaa vuodessa. Työpaikoille valittiin luottamusmiehet. Luottamusmiehistä ei moni nuori tätä ennen ollut mitään kuullutkaan. Kajaanin Puutavara Oy:lle valittiin luottamusmieheksi Lauri Holappa, Pohjolan Kone ja Lämpö Oy:lle O. Huotarinen ja Blomgvistin Autolle Aarne Korhonen. Palkkasäännöstely astui voimaan helmikuussa. Hallitus antoi suositusluontoisen palkkajulistuksen. Siinä toivottiin, että työ­mark­ki­na­jär­jes­töt tekisivät palkkasopimuksia neuvotteluteitse. Kehotettiin myös harkitsemaan järjestelmää, joka pitemmäksi aikaa turvaisi työrauhan. Yrityksiä ja neuvotteluja asioista pidettiin, mutta mahtinsa huipulla oleville työnantajille 1930-luku oli vielä liian lähellä ja heidän oli vaikea hyväksyä sitä, että työntekijäpuoli tulee esittämään vaatimuksiaan. Neuvottelujen henki oli huono ja johti usein siihen, että työnantajat määräsivät palkan yksipuolisesti. Vuonna 1941 vahvistettu valtalaki antoi maan hallitukselle oikeuden kieltää työnseisaukset ja määrätä palkkoja parannettavaksi, jos ne ovat epäoikeudenmukaisia. Pääministeri Karl August Fagerholm perusteli, että sotatilalain nojalla hallituksella oli valta kieltää työnseisaukset. Hän piti kuitenkin parempana lakia, jonka mukaan hallituksen on ensin kuultava pa­ri­teet­ti­pe­ri­aat­teel­la muodostettua lautakuntaa. Näin työväestöltä otettiin pois oikeus joukkovallan käyttämiseen elinehtojensa parantamiseksi.

TYÖEHTOSOPIMUS MINIMIPALKOISTA

Työehtosopimus minimipalkoista solmittiin jatkosodan jälkeen vuoden 1945 alussa työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä. Kajaani Oy:n korjauspajalla sopimusta alettiin soveltamaan. Sopimuksesta lähtivät neuvottelemaan osaston puheenjohtaja Iivari Häikiö ja sihteeri Kalevi Nousiainen sekä Antti Leinonen ja Juha Mustonen. Liitto hyväksyi autoalan palkkaperusteet minimipalkoista esitettäväksi työnantajille. Viidennen Järjestelykeskuksen Autokorjaamon (entinen Puolustusvoimain Autokorjaamo) työehtosopimuksen soveltamisasiaa lähtivät viemään eteenpäin Toivo Neuvonen ja Iivari Häikiö. Putkiasentajien palkkaperusteet Kajaanin Kone ja Lämpö Oy:tä varten tilattiin liitosta. Korjauspajan työntekijöiden neu­vot­te­lu­kokouk­seen Helsinkiin lähtivät Antti Leinonen ja Juha Mustonen. Vuonna 1945 Oulujoen Uittoyhdistys Oy:n Telakan korjaamon työntekijät liittyivät työhuonekuntana osasto 63:een. Heidän luottamusmiehenään toimi Veikko Laitinen. Ämmäkoski Oy:n me­tal­lia­lan­työn­te­ki­jät liittyivät osasto 63:n jäseniksi. Palkkaesityksen laativat ja esittelivät Ämmäyhtiölle Iivari Häikiö, Jalmari Nousiainen ja J. Forssila. Palkkaesitys koski konemiesten, seppien ja lämmittäjien palkkoja. Oulujoen Uittoyhdistyksen Korjaamon palkat nostettiin senhetkiselle sopimustasolle. Liitonkirjelmän mukaan esitettiin Pohjolan Kone ja Lämmölle, että se noudattaisi samoja palkkaperusteita kuin oululaiset putkiasentajat. Pohjolan Kone ja Lämpö hyväksyi työntekijöidensä palkkaperusteita koskevan vaatimuksen. Oulujoen Uittoyhdistykselle jätettiin korjaamon palkkoja koskeva korotusesitys. Kajaani Oy hyväksyi sille jätetyn tuntipalkkoja koskevan korotusesityksen seuraavanlaisena: * vanhemmat ammattimiehet: neljä markkaa tunti * nuoremmat ammattimiehet neljä markka tunti * kolme vuotta ammatissa olleet kaksi markkaa tunti * aputyöntekijät kolme markkaa tunti Kuukausipalkkaiset: * konemiehet 800 markkaa kuukausi * lämmittäjät 800 markkaa kuukausi * nuoremmat lämmittäjät 600 markkaa kuukausi Korotusten luontaisedut säilyivät ennallaan. Autoalan työntekijöiden kokous pidettiin Helsingissä. Siellä osasto 63:sta olivat mukana Iivari Häikiö ja Kalevi Nousiainen. Kan­san­huol­to­lau­ta­kun­nal­le lähetettiin anomus suojapukujen saamiseksi ilman (sodanaikaisia) vaatejakopisteitä. Valmisteltiin laivamiesten palkkaesitys, joka koski konemiehiä ja lämmittäjiä. Palkkaesityksen laativat ja esittelivät ammattiosaston toimikunnan puolesta Antti Leinonen ja Juha Mustonen sekä Kajaani Oy:n laivamiehistä Esko Pylvänäinen, Oulujärven Uittoyhdistyksen laivamiehistä Herman Karhu ja Ämmäkoski Oy:n laivamiehistä Vihtori Kervinen. Laivayhtiöt eivät suhtautuneet palkkojen korotusesityksiin suopeasti, vaan vetkuttelivat neuvotteluja. Kajaani Oy ilmoitti ensimmäisenä noudattavansa osasto 63:n tekemää palkkaehdotusta. Sitten siihen alistui Ämmäkosken Uittoyhdistys. Oulujärven uittoyhdistys tappeli palkkaehdotuksesta pisimpään, mutta sekin selkkaus päättyi ammattiosaston voittoon. Liitto ilmoitti automiesten palkankorotuksesta. Korotus oli viisi markkaa tunnilta. Luottamusmiehet valvoivat, että korotukset tapahtuivat kirjelmän mukaisesti. Metalliliiton sopimana nousivat 16.4.1945 kaikkien Metallityöväen Liiton jäsenten palkat viisi markkaa tunnilta.
Liitto ilmoitti 7.6.1945 kirjeellä hintojen noususta ja uusien palkkasäännösten voimaanastumisesta pyytäen samalla myös pal­kan­ko­ro­tus­esi­tyk­siä. Metalliliitolle tehtiin esitys palkankorotuksista: Miehet * 17 vuotta täyttäneet 25 markkaa tunti * 18 vuotta täyttäneet 26 markkaa tunti * 19 vuotta täyttäneet 28 markkaa tunti * 20 vuotta täyttäneet 30 markkaa tunti * Yli kolme vuotta ammatissa työskennelleet 32 markkaa tunti * Yli kuusi vuotta ammatissa työskennelleet 35 markkaa tunti Naiset * 18 vuotta täyttäneet 22 markkaa tunti * 20 vuotta täyttäneet 24 markkaa tunti * Happoisissa töissä työskentelevät 20 prosentin palkankorotus * Korjaamoissa työskentelevät 15 prosentin palkankorotus Puheenjohtaja Iivari Häikiö muutti paikkakunnalta ja hänen jatkajakseen valittiin Hugo Mellin, joka toimi aiemmin vuonna 1926 osaston taloudenhoitajana. Osasto liittyi Kainuun Osuusliikkeen jäseneksi ja sinne siirrettiin myös osaston kassan säilytys.
Osaston ponsilausuma hallitukselle Suomen Metallityöväen Liiton kautta:
”Lopultakin olisi aika saada täydellinen hintasulku kulutustarvikkeiden hintojen nousulle, sillä nykyinen palkkatasomme ei vastaa tämänhetkistä hintatasoa. Tässä tilanteessa on täysin järjetöntä nostaa palkkoja, koska hinnat nousevat välittömästi vielä enemmän kuin edellyttäisivät ja työvaatteemmekin ovat rääsyjä.”
Korjauspajan työntekijöiden palkkaperusteet astuivat voimaan 1.7.1945.
Viidennen Selvittelykeskuksen Autokorjaamon nimi muuttui Kansanhuollon Kajaanin Autokorjaamoksi.
Ammattiosasto 63:n jäsenmäärä vuoden 1945 alussa oli 130 ja saman vuoden lopussa 296 jäsentä. Työnantajia, joiden kanssa osasto neuvotteli, oli 11 uusine neuvotteluineen. Jäseniä oli kahdeksassa työhuonekunnassa, joten palkkavaatimuksista ja muista lisistä taisteltiin jatkuvasti.

1950-LUVUN RISTIRIIDAT JA HAJAANNUS

1950-luku alkoi am­mat­tiyh­dis­tys­liik­kees­sä ristiriitojen ja hajaannuksen merkeissä. Talouspoliittiset ja kansainväliset kysymykset aiheuttivat Suomen am­mat­tiyh­dis­tys­liik­kees­sä kasvavia erimielisyyksiä so­si­aa­li­de­mo­kraat­tien ja kansandemokraattien välillä. Vuoden 1956 yleislakon jälkeen SDP:n suuntakiistat ”leskisläisten” ja ”skogilaisten” välillä kärjistyivät. Suuntaukset olivat saaneet nimensä johtomiestensä Väinö Leskisen ja Emil Skogin mukaan.
SAK oli lakkojen vuoksi uusinut sääntöjään ja rajoittanut liittojen itsenäistä työehto- ja palkkapolitiikkaa. Tämä oli yksi syy riitoihin ja am­mat­tiyh­dis­tys­liik­keen 1950-luvun lopussa tapahtuneeseen hajoamiseen. Hajaannus merkitsi jäsenmäärän laskua niin SAK:ssa kuin Metalliliitossakin. Kun liitossa oli ollut vielä vuonna 1950 noin 45 000 jäsentä, oli heitä vuonna 1958 noin 10 000 vähemmän. Sodanjälkeisistä huippuvuosista jäsenmäärä oli laskenut noin 20 000 jäsenellä ja järjestäytymisaste pudonnut 67 prosentista 42 prosenttiin. Me­tal­li­teol­li­suu­des­sa on arvioitu 1950-luvun lopulla olleen kaikkiaan yli 100 000 työpaikkaa. Hajaannus ilmeni metallialalla kahden rinnakkaisjärjestön perustamisena. Vuonna 1960 perustettiin kaksi ammattiliittoa, Teräs- ja konepajatyöväen liitto ja korjaamotyöväen liitto. Hajaannus passivoi ja heikensi järjestövoimaa ja monet jäivät kokonaan ay-liikkeen ulkopuolelle.

UUDEN LIPUN VIHKIMINEN AMMATTIOSASTON 20-VUOTISJUHLASSA

Ammattiosasto 63:lle valmistettiin 20-vuotisjuhlaan uusi lippu. Sen valmistivat Helmi Hyyryläinen ja Aune Mustonen, joiden miehet olivat tämän ammattiosaston jäseniä. Lippu oli kirjottu silkkilangoista ja suuritöisenä käsityönä se maksoi 14 500 markkaa. Ammattiosaston edeltäjällä Teollisuusneuvosto numero 85:llä oli jo ollut lippu, joka kävi ilmi vanhan osaston kirjanpidosta. Tämä lippu oli kuitenkin kadonnut ehkä pahimpina vainon vuosina ay-toiminnan ollessa kiellettyä. Osaston 20-vuotisjuhla pidettiin Kainuun Kansanpirtillä joulukuussa 1960. Suomen Me­tal­li­työ­väen­liit­toa juhlassa edustivat piiriasiamiehet Eino Yrjönen ja Yrjö Honkala. Kajaanilaisten ammattiosastojen edustajat esittivät juhlassa tervehdyksensä. Osaston uuden lipun vihki piirimies Yrjö Honkala. Paikalla olivat ammattiosasto numero 63:n perustajajäsenet Lauri Holappa, Jalmari Nousiainen ja Kalevi Nousiainen. Perustajajäsenet ja 20 vuotta jäseninä olleet kukitettiin. Kajaani Oy:n torvisoittokunta juhlisti tilaisuutta esityksillään.

SOPIMUS 40-TUNTISESTA TYÖVIIKOSTA

Vuosi 1966 oli suuri ja merkityksellinen ratkaisujen vuosi. Suomen Metallityöväen Liitto teki työehtosopimuksen, joka ei lainkaan vastannut jäsenistön esityksiä. Suomen Metallityöväen Liiton liittovaltuusto hylkäsi jäsenistönsä esityksen. Sopimusesitys siirtyi SAK:hon, jonka esityksen pohjalta Suomen Metallityöväen Liitto sen hyväksyi. SAK:n esitys oli sama, jonka Suomen Metallityöväen Liitto oli jo esittänyt. Työehtosopimuksen valmistamisen aloittivat Suomen Metallityöväen Liitto ja SAK yhteistuumin kolmivuotisella sopimuksella. Kenttä protestoi ankarasti jäsenistön enemmistön kannan vastaista sopimusta vastaan. Paperiliitto painosti lakon uhalla ja pistelakolla itselleen yksivuotisen sopimuksen. Tälläkään kertaa liitot eivät sopineet yhteisistä tavoitteista työ­eh­to­so­pi­mus­neu­vot­te­luis­sa. Sopimuksen varjopuolena oli erittäin huono indeksiehto, joka puuttui vuonna 1966 kokonaan. Tilastojen mukaan vuonna 1966 palkankorotukset hukkuivat jo ennen vuoden loppua hintojen korotuksiin. Kun toivottu työajanlyhennys toteutui 13 viikon aikana korvauksetta, oli tilanne reilusti plus miinus nolla. Työajan lyhentyessä 40 viikkotuntiin pesuajat poistuivat. Korjauspajojen osalta sopimus ei ollut kehuttava. Sitä vastoin raskaan metallin tuntuva ohjepalkkojen korotus nosti huomattavasti ansiotasoa. Nämä sopimukset
varmistivat sen, että puun­ja­los­tus­teol­li­suu­den korjauspajat jäivät huutolaispojan asemaan raskaanmetallin rinnalla. Siirtyminen vähitellen 40-tuntiseen työviikkoon oli huomattavin sosiaalinen uudistus vuoden 1966 työehtosopimuksessa. Se koski vuonna 1966 13 viikkoa, vuonna 1967 21 viikkoa vuonna 1968 30 viikkoa ja toteutui kokonaan vuoden 1970 alusta.

METALLILIITTO TALOUDELLISISSA VAIKEUKSISSA

Suomen Metallityöväen Liitosta ei kuulunut hyvää. Metallitalo, jonka rakentamista olivat vastustaneet osa ammattiosastoista ja liittotoimikunnan jäsenistä, oli konkurssin partaalla. Talo maksoi 3,4 miljardia vanhaa markkaa, josta 2,7 miljardia oli velkaa. Velasta suurin osa oli lyhytaikaista ja korkeakorkoista lainaa. Talon laskettiin tuottavan tappiota 65 – 85 miljoonaa markkaa vuodessa. Kustannusarvio ylitettiin yhdellä miljardilla. Lainoja otettiin liittotoimikunnan ja liittovaltuuston tietämättä ja urakoita annettiin kalleimman tarjouksen tehneille. Metalliliiton toimistosta väitettiin kustannusarvion miljardiylityksen johtuvan kustannustason noususta rakennusvaiheen aikana. Metalliliiton taloudenhoitaja Allan Vainio jätti paikkansa ja perusti mattokaupan. Vuosien 1965 ja 1966 vaihteessa kyseltiin, riittääkö liitolta varallisuutta työtaisteluun. Metalliliiton puheenjohtaja Onni Närvänen oli siinä vaiheessa valmis millaiseen sopimukseen tahansa, kunhan ei ajauduttaisi lakkoon. Kajaani Oy:n korjaamolla pidettiin 7.1.1966 mielenosoitus, jonka seurauksena PK-I joutui seisomaan yön yli. Mielenosoituksen syynä oli se, ettei työnantaja suostunut käsittelemään palkkojen kuop­pa­ko­ro­tus­esi­tyk­siä. Työehtosopimuksia ei ollut ja neuvottelut lähtivät käyntiin tavanomaisen hitaasti. Suomen Metallityöväen Liitto ei taaskaan ollut kimpassa neuvotteluissa Suomen Paperiliiton kanssa yhtenäisen sopimuksen saavuttamiseksi. Lakkolupaa ei anottu korjaamoille eikä asiaa annettu osastojen päätettäväksi, koska oli olemassa vaara, että liitto joutuisi maksamaan lakkoavustuksenkin. Suomen Paperiliitto teki 31.12.1966 työehtosopimuksen kahdeksi vuodeksi ja päästi osaston kunniallisesti irti asiasta. Korjauspajan sopimuksesta ei ollut mitään tietoa.

HAJAANNUS OSASTOSSA VUONNA 1967

Vuosikokouksen jälkeen 6.1.1967 saatiin tieto 90 jäsenen liittymisestä Suomen Paperiliiton ammattiosasto 51:n jäseneksi. Ammattiosaston toimikunta erosi tehtävästään. Eroamisen vuoksi jouduttiin 13.2.1967 pitämään osaston toiminnan jatkamiskokous. Siinä valittiin osastolle uudet toimihenkilöt. Puheenjohtajaksi valittiin Toivo Mustonen, sihteeriksi Reino Mönttinen, rahastonhoitajaksi Jaakko V. Valtanen ja luottamusmieheksi Lauri Valtanen. Toimikunnan jäseniksi valittiin Kunto Eskelinen, Kauko Karppinen, Juho Parviainen ja Ilmari Valtanen. Paperi- ja puu­mas­sa­teol­li­suu­den korjaamojen kaksivuotinen työehtosopimus solmittiin helmikuussa 1967. Sopimuksen mukaan palkankorotus tulisi takautuvasti vuoden alusta ja oli päivätyöntekijöillä 5,31 %. Suomen Metallityöväen Liiton Metallitalosta tehtiin Meritalo Oy. Suomen Metallityöväen Liiton X liittokokous pidettiin 27.- 28.6.1967. Osastoa kokouksessa edusti Juho Parviainen. Metalliliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sulo Penttilä ja toiseksi puheenjohtajaksi Edvin Salonen. Kokous oli yksimielinen ja rakentava.
Syksyn kokouksessa keskusteltiin osaston toiminnan jatkamisesta. Kokous totesi jatkamisen välttämättömäksi Oulujärvi Oy:n Telakan työntekijöiden asioiden hoitamiseksi. Työntekijät kutsuttiin keskustelemaan osaston toiminnan jatkamisesta. Työhuonekunta järjesti pikkujoulun, jota osasto rahoitti 200 markalla. Jäsenistä 90 liittyi Suomen Paperiliiton ammattiosastoon. Ao. 63:een jäi 48 jäsentä ja tämäkin jäsenmäärä väheni vielä 36:een vuoden loppuun mennessä. Vuosikokouksessa 1968 osaston toiminta siirtyi kokonaisuudessaan Oulujärven Uittoyhdistys Oy:n Telakan korjaamon työntekijöille.

METALLIN LAKKO VUONNA 1971

Metallin lakko alkoi 8.2.1971, kun val­ta­kun­nan­so­vit­te­li­ja Erkki Sunilan sovintoesitys metallin työehtosopimukseksi hylättiin. Lakon kestettyä lähes neljä viikkoa asetti sosiaali- ja terveysministeriö 2.3.1971 so­vit­te­lu­lau­ta­kun­nan, johon kuuluivat puheenjohtajana Erkki Sunila ja jäseninä Arvo Hautala, Päiviö Hetemäki, Niilo Hämäläinen, Keijo Liinamaa ja Erkki Partanen. Sovittelulautakunta jätti 15.3.1971 sovintoehdotuksen metallin lakon ratkaisemiseksi, pyytäen samalla liittojen vastausta esitykseensä 16.3.1971 kello 12 mennessä. Liittotoimikunta päätti suositella sovintoesityksen hyväksymistä jäsenäänestyksessä. Ohjepalkoissa tapahtui vaiheittain muutoksia liiton jättämästä esityksestä so­vit­te­lu­lau­ta­kun­nan jättämään esitykseen saakka. Sovintoehdotus hyväksyttiin jäsenäänestyksessä 23. – 24.3.1971 ja lakko päättyi kokonaisuudessaan 26.3.1971 kello kuusi aamulla.

TYÖSUOJELULAKI VUONNA 1973

Tapaturmien torjuntaan keskittynyt työnantajan toiminta laajeni työntekijän terveyttä ja henkistäkin hyvinvointia koskevaksi työsuojeluksi ja virallisesti lailla vuonna 1973 työsuojelun valvonnaksi. Työpaikoille tulivat työ­suo­je­lu­val­tuu­te­tut ja heidän vastapuolikseen työsuojelupäälliköt. Laki edellytti myös työ­suo­je­lu­toi­mi­kun­tien perustamista ja määräsi niiden kokoonpanosta säilyttäen työ­suo­je­lua­sia­mies­ten aseman ennallaan.

SUOMEN TALKKI OY:N TYÖHUONEKUNTA

Suomen Talkki Oy:n työhuonekunta perustettiin 4.1.1973 ammattiosasto 63:een. Suomen Metallityöväen Liiton toimitsija Heimo Kallunki selosti perustavassa kokouksessa liiton ja työhuonekunnan sääntöjä. Hänen puheensa jälkeen työhuonekunnalle valittiin puheenjohtaja, toimikunta ja luottamusmies. Suomen Talkki Oy:n työhuonekunta teki osastolle kyselyn siitä, mihin ammattiosastoon heidän pitäisi järjestäytyä. Ammattiosaston sihteeri teki asiasta kyselyn liittoon. Vastaus kyselyyn saatiin 1.2.1974. Vastauksessa todettiin:” Koska Suomen Talkki Oy työhuonekuntana toimii Sotkamon kunnan alueella, katsoo Suomen Metallityöväen jär­jes­tö­asiain­osas­to, että Suomen Talkki Oy:n työhuonekunnan olisi erottava ammattiosasto 63:sta ja liityttävä jäseneksi Sotkamon ammattiosasto 168:aan. Samalla jär­jes­tö­asiain­osas­to ehdottaa ammattiosasto 168:n nimeä muutettavaksi Sotkamon Metalli- ja Kaivostyöväen ammattiosasto 168 ry:ksi”. Suomen Talkki Oy:n työhuonekunta erosi osasto 63:n jäsenyydestä vuoden 1974 alkupuoliskolla ja liittyi Sotkamon ammattiosasto 168:aan.

TYÖEHTOSOPIMUS KAUDELLE 1.4.1974 – 31.1.1976

Metallityöväen Liiton liittovaltuusto käsitteli työ­eh­to­so­pi­mus­asioi­ta kaikkiaan kolme kertaa ennen kuin sopimusesitys saatiin käsiteltäväksi. Liittovaltuusto suositteli sopimusesitystä hyväksyttäväksi jäsenäänestyksessä. Liittovaltuusto itse hyväksyi 26.3.1974 SAK:n hyväksymän, Olavi Lindblomin esityksen pohjalta tehdyn koko­nais­rat­kai­su­mal­lin mukaisen työ­eh­to­so­pi­mus­rat­kai­sun neuvottelutuloksen. Samalla liittovaltuusto päätti, että jäsenäänestys ehdotuksen hyväksymisestä tai työtaistelun aloittamisesta toimeenpannaan 4.- 6.4.1974 välisenä aikana. Liittovaltuusto suositteli jäsenistölle sopimusesityksen hyväksymistä. Metallin liittovaltuusto hyväksyi 8.4.1974 jäsenäänestyksen tuloksen perusteella sopimuksen al­le­kir­joi­tet­ta­vak­si todeten, että äänestyksessä hyväksymisen kannalla oli yli 1/3 äänestykseen osallistuneista. Liiton sääntöjen 8 §:ssä todetaan jäsenäänestyksen tuloksen arvioimisesta: ”Toimenpiteenä älköön kuitenkaan olko työnseisaus, jos ei vähintään 2/3 äänestykseen osallistuneista ole hyväksynyt neuvottelujen tulosta.” Ammattiosasto 63 ry:n esitykset työehtosopimuksiin vuonna 1974 toteutuivat heikosti: Työehtosopimus yksivuotiseksi. Metalli, kaivos, puhelin ja autokorjaamoiden työehtosopimuksien yhtenäistäminen. Ei toteutunut. Palkankorotukset pennilinjalla ja kaikille samansuuruisina. Toteutui. Palkat sidottava indeksiin. Ei toteutunut. Puu- ja korjausaloille kaikille yhtenäinen suojapuku. Ei toteutunut. Työmatkoihin käytettävän oman auton kilometrirahaa korotettava. Toteutui. Työ­tur­val­li­suus­toi­mi­kun­nal­le enemmän koulutusta ja päätäntävaltaa. Ei toteutunut. Työpaikkojen kokoontumistiloista tarkemmat määräykset. Ei toteutunut. Eläkeikää alennettava ja eläkkeellä maksettava vähimmäispalkkaa. Ei toteutunut.

NAISET MUKAAN OSASTON TOIMINTAAN

Ammattiosaston toimikuntaa kohtasi vuonna 1974 radikaali muutos. 33 vuotta kestänyt toimikunnan miesten valta päättyi. Toimikuntaan valittiin sihteeriksi Tyyne Patronen, luottamusmieheksi Kaarlo Oksanen, taloudenhoitajaksi Urpo Pyykkönen ja jäseniksi Anja Kokkonen, Maija Saastamoinen, Pertti Komulainen ja Jouko Siltaniemi. Syynä naisten mukaan tuloon oli mm. se, että Kajaani Oy aloitti vuonna 1970 elekt­ro­niik­ka­teol­li­suu­ten­sa kehittämisen. Ensimmäisen vuoden tavoitteena oli tuotantovalmiuksien luominen. Vuonna 1972 alettiin tuo­tan­to­hen­ki­lös­töön etsiä töihin naisia. Näistä työntekijöistä alkoi liittyä naisjäseniä osastoon. Vuoden 1974 vuosikokouksessa miehet ottivat tytöt avosylin vastaan.

A-ELEMENTIN TYÖHUONEKUNTA

Ammattiosasto 63:n A-Elementin työhuonekunta perustettiin vuoden 1974 lopulla. Syyskuussa työhuonekunta esitti työnantajalle palkkavaatimuksensa keskituntiansion nostamisesta 11 markkaan. Erimielisyyttä kaikenlaisista asioista oli työnantajan kanssa kuukausikaupalla. Palk­ka­neu­vot­te­luis­sa ei päästy sopimukseen ja työhuonekunta päätti aloittaa työtaistelun.
Lakko alkoi 1.2.1975. Metallin työnantajain ja Metallityöväen Liiton kanssa käydyt neuvottelut johtivat sopimukseen lakon kestettyä melkein neljä viikkoa.

KAJAANIN PIIRITOIMISTON PERUSTAMINEN

Yritysten lisääntyessä ja jäsenistön kasvaessa alueella esitettiin oman piiritoimiston perustamista Kajaaniin. Lähin piiritoimisto oli Oulussa ja sen koettiin olevan Kajaaniin nähden kaukana ja asioinnin sen vuoksi hankalaa.

ESITYKSET METALLIN LIITTOKOKOUKSELLE 10.9.1975

Ammattiosasto 63 esitti liittokokoukselle, että työehtosopimukset on solmittava enintään yksivuotisiksi ja ennen sopimusta alistettava jäsenäänestykseen. Sopimusta ei tule tehdä, ennen kuin sen hyväksymisen kannalla on yli 50 prosenttia äänestykseen osallistuneista jäsenistä. Esitystään osasto perusteli näin:” Jäsenistömme on erittäin tyytymätöntä viimeksi solmittuun kaksivuotiseen sopimukseen, jonka aikana reaaliansiot ovat laskeneet voimakkaan inflaation vuoksi. Jäsenistömme ääntä on kuultava ja otettava huomioon ennen työehtosopimuksen hyväksymistä. Aloite käsitelty ja hyväksytty yksimielisesti osaston kokouksessa.

OSASTON TOIMIKUNNAN UUDISTUMINEN

Vuodesta 1967 lähtien Kajaani Oy:n korjaamon työntekijät olivat liittyneet Paperityöväen Liiton ammattiosasto 51:een. Osaston jäsenmäärä oli pieni ja toiminta edelleen Oulujoen Uittoyhdistyksen korjaamon ammattiosasto 63:een kuuluvien työntekijöiden varassa. Vuonna 1975 ammattiosasto 63:n luonne alkoi muuttua. Uusien työpaikkojen tulemisen myötä ei oltu enää yhden tai kahden työpaikan työntekijöiden ammattiosasto. Työttömien jäsenten asioiden hoitaminen lisääntyi huomattavasti. Asioiden hoitaminen vaati toimikunnalta uutta otetta asioihin ja siksi toimikuntaan tarvittiin mukaan uusia jäseniä. Muutos alkoi vuonna 1974 ja tuli myöhemmin näkyville vuoden 1976 toimikuntaa valittaessa.

DEMOKRAATTINEN TOIMIKUNTA VUONNA 1976

Ammattiosaston vuosikokous hyväksyi osastoon 18 uutta jäsentä ja osaston toimikunta valittiin demokraattisella periaatteella: Levytakomolta Huugo Luukkonen ja Jarmo Tuohino A-Elementiltä Aimo Pulkkinen ja Hilkka Rantanen Imatran Paristolta Tarja Leinonen ja Mikko Häyrynen Telakan Korjaamon pajalta Juhani Huotari ja Pertti Lehikoinen Kajaani Oy:n Elektroniikalta Anja Kokkonen ja Asko Valjus. Puheenjohtajaksi valittiin Onni Ahonpää, sihteeriksi Mikko Häyrynen ja taloudenhoitajiksi Aimo Pulkkinen ja Tauno Ronkainen.

TOIMITILAHANKE

Osaston toiminta alkoi 3.1.1980 toimikunnan kokouksella, jossa käsiteltiin osastolle saapuneet kirjeet ja muut asiat. Tauno Ronkainen esitteli osaston toimitilahanketta: ”Rakennuskunta Haka suunnittelee kerrostaloa Ratakatu 29:ään ja paikka olisi sopiva meidän tarkoitukseemme. Pääsimme piirustusvaiheessa esittämään mielipiteemme toimistotiloista. Mukaan hankkeeseen tulee kolme muutakin ammattiosastoa: Kajaanin Autotyöntekijät ry AO. 302, Sähköalan Työntekijäin Ammattiosasto numero 40 ja Auto- ja Kuljetustyöväen Ammattiosasto numero 53. Osastot käyttäisivät toimistoa vuoropäivin. Tilaa on noin 80 neliömetriä: toimisto, kokoushuone, pieni keittiö, eteinen ja WC-tilat. Tällä hetkellä, kun osastojen toiminta on laajentunut, tilat tulisivat olemaan ahkerassa käytössä. Samasta talosta ja samasta kerroksesta on myös Metalliliitto ostanut käyttöönsä toimistohuoneiston, jossa Oulun piirin toimitsijat päivystävät yhtenä päivänä viikossa ja antavat näin apuansa kainuulaisten kuin myös kajaanilaisten ammattiosastojen käyttöön. Niinpä toivonkin, että kokous hyväksyisi sen ja lähtisi mukaan hankkeeseen.” Telakan työhuonekunnan puheenjohtaja Kaarlo Oksanen esitti hankkeen lykkäämistä, kunnes osastolla olisi varaa hankkia oma kiinteistö. Tauno Ronkaisen esitystä kannatettiin Oksasen esityksen jäädessä ilman kannatusta. Kokous hyväksyi osaston mukanaolon toimitilahankkeessa. Toimitiloista tuli ammattiosastojen yhteistoimisto.

Vuonna 2020 ammattiosasto vaihtoi nimensä kuvaamaan paremmin liittojen yhdistymisen jälkeistä aikaa.